Abstract, Reflection, Design, Light, Bright

SELMI HOLOPAINEN

ehdolla eduskuntaan

PIRKANMAALTA numerolla 130


ennakkoäänestys 22.-28.3.2023

vaalipäivä 2.4.2023

Selmistä

Oon 23-vuotias opiskelijapolitiikassa kasvanut feministi ja aktivisti. Opiskelen poliittista historiaa viidettä vuotta, ja olen toiminut aktiivisesti järjestökentällä 15-vuotiaasta lähtien. Vapaa-ajallani mieluiten musisoin, uin, keräilen Muumi-tuotteita sekä vietän aikaa läheisten kanssa.


Oon aina tuntenut suurta paloa maailman muuttamiseen. Siksi lähdin ehdolle mun ensimmäisissä edustajisto-vaaleissani vuonna 2019, jolloin tulin valituksi edustajistoon. Kaksi vuotta myöhemmin pyrin kaupunginvaltuustoon, ja sain ensikertalaisena nollabudjetin ehdokkaana yli 200 ääntä ja pääsin Turun Vasemmiston ensimmäiseksi varavaltuutetuksi. Mun seuraava etappi on eduskunta.

Vaaliteemat

High School or College Using Laptop

modernia KOULUTUSPOLITIIKKAA


Suomalainen koulutusjärjestelmä on suuri ylpeytemme, mutta pysyäkseen laadukkaana ja saavutettavana, koulutuksen resurssit on pidettävä riittävällä tasolla. Koulutuksen kunnianpalautusta on jatkettava seuraavalla hallituskaudella.

Back View Shot of a Man Holding Placard with Message

KUNNIANHIMOISiA ILMASTOtoimia


Ilmastokriisi uhkaa kaikkea elämää maapallolla, ja olemme pahasti myöhässä. Suomen on oltava aktiisisesti mukana ilmastotalkoissa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tämä tarkoittaa radikaalia muutosta elintavoissamme.

Close up of Business Partners Making Agreement and Confirming Collaboration by Joining Hands

FEMINISTISTä sosiaaliturvaa


Hyvinvointivaltiotamme on ajettu systemaattisesti alas jo vuosi-kymmenten ajan. Se ei käy. Nykyinen sosiaaliturvamme ei huomioi ihmisten moninaisia elämäntilanteita. Tarvitsemme perustuloon perustuvan, joustavamman sosiaaliturvan.

Sitoutumiset

Olen sitoutunut ehdokkaana Transparency International Suomen Korruptiontorjuntahaasteeseen. Osana haastetta olen sitoutunut:


1) Täyttämään vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen ennen vaaleja. Löydät ilmoitukseni osoitteesta vaalirahoitusvalvonta.fi.


2) Antamaan julkisen listan sidonnaisuuksistani. Ainoa sidonnaisuuteni koskee Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtajuutta, joka on palkkiollinen tehtävä. Kampanjoinnin aikana en kuitenkaan saa tehtävästä palkkiota.


3) Antamaan julkisen listan tekemästäni vaalityöstä. Tähän kuuluvat julkiset esiintymiset, kokoukset, missä yhteydessä ne tehtiin ja kenen kutsumana. Löydät listauksen tästä Sheets-taulukosta.

setan eduskuntavaalikampanja

Olen mukana Setan eduskuntavaalikampanjassa edistämässä sateenkaarioikeuksia. Löydät sitoutumukseni täältä.

TRANS RY:N EDUSKUNTAVAALIKAMPANJA

Olen mukana Trans ry:n kampanjassa, jotta transihmisten oikeudet toteutuisivat Suomessa. Löydät sitoutumukseni täältä.

oikeudenmukainen siirtymä - nyt!

Olen mukana Oikeudenmukainen siirtymä nyt! -kampanjassa. Löydät sitoutumukseni täältä.

tieteentekijöiden vaalitavoitteet

Olen mukana Tieteentekijöiden liiton kampanjassa tieteen ja korkeakoulutuksen puolesta. Löydät sitoutumukseni täältä.

SOOL:n eduskuntavaalikampanja

Olen mukana opettajaopiskelijoiden liiton kampanjassa kasvatuksen ja koulutuksen hyväksi. Löydät sitoutumukseni täältä.


... sekä muutama muu kampanja. Sivu päivittyy.

Abstract, Reflection, Design, Light, Bright

SELMISTI

PAREMPI

HUOMINEN.

Miksi Pirkanmaa?

No, mitä HITTOA turkulais-helsinkiläinen tyyppi tekee

Pirkanmaan vasemmiston listoilla?


Eduskuntavaaleissa ehdokas voi asettua mihin tahansa vaalipiiriin kotikunnasta riippumatta. Kun Varsinais-Suomen ehdokkuus jäi saamatta, sain yhteydenottoja useammasta vaalipiiristä. Näistä vaalipiireistä omakseni valikoitui Pirkanmaa.


Miksi sitten juuri Pirkanmaa?


Mulla on Suomessa monta henkistä kotia: Turussa, Helsingissä, Savossa – ja jo vuosien ajan myös Tampereella. Olen viettänyt Tampereella ison osan teinivuosistani, ja nyt Tampereella asuu useita läheisiäni. Oman siteeni lisäksi Tampere on suuri opiskelija-kaupunki, ja uskon, että saan juuri Pirkanmaalla nostettua keskusteluun itselleni tärkeitä teemoja. Pirkanmaalla on nyt kolme alle 30-vuotiasta ehdokasta, ja koin, että listalla oli tarvetta kaltaiselleni nuorelle ehdokkaalle.


Kiitos siis luottamuksesta Tampereen ja Pirkanmaan vasemmisto!

Koulutus ja kokemus

2015-2018 — ylioppilastutkinto

herttoniemen yhteiskoulun lukio

2018-2021 — valtiotieteiden kandidaatti

turun yliopisto


Aloitin poliittisen historian opinnot Turun yliopistossa vuonna 2018. Opiskelin sivuaineinani filosofiaa ja valtio-oppia. Tein kandidaatin tutkielmani Suomen AIDS-kriisistä ja ihmisoikeus-järjestö Setasta. Voit tutustua tutkielmaan tästä. Valmistuin keväällä 2021.

2021 ... — valtiotieteiden maisteri

turun yliopisto


Olen tällä hetkellä gradua vaille valmis valtiotieteiden maisteri. Maisterivaiheessa olen opiskellut sivuaineena sukupuolen-tutkimusta. Gradussani jatkan queer-aiheista tutkimusta.

2021-2023 — vasemmisto-opiskelijat

Puheenjohtaja 2022-2023


Hallituksen jäsen 2021

2023-2025 — turun kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuutettu

Kasvatus- ja opetus lautakunnan jäsen


Varavaltuutettu 2021-22, Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan jäsen

2020-2023 — tyyn edustajisto

Edaattori, ryhmäpuheenjohtaja 2020-2022

2022-2023 — VASEMMISTOFOORUMI

Johtokunnan jäsen

Abstract, Reflection, Design, Light, Bright

Haluatko mukaan tukitiimiini?

Ota yhteyttä!

Selmi Holopainen

selmi@selmi2023.fi

Kampanjatiimi

tiimi@selmi2023.fi

Instagram Outline Logo
Flat Fill Twitter Icon
Blue Official Facebook Logo Social Media Icon
Black Official LinkedIn Logo